Ensimmäinen ilmoitussarja muistutteli meitä hyvinvointiajan eläjiä 1920-luvun lahjoittajista. Näissä seuraavissa mainoksissa siirryttiin jo nykypäivään – osin: yhdestä mainoksesta Turun Sanomien lukijat pystyivät vielä tutkimaan, olivatko heidän sukulaisensa olleet mukana perustamassa yliopistoamme. Nyt pantiin siis hattu kiertämään ja pyydettiin tunnettu, suosittu maisterismies Reijo Mäki puhemieheksi.
[ Print ] [ Turun yliopisto ]
Jacky on maidosta tehty, herkullisen suklainen ja leikillinen välipala: sen ymmärtää jo lukutaidotonkin pikkujantteri, joka selaa hartaasti Aku Ankkaansa. Ostopäätöksistä vastaavalle äidille on hyvä kertoa naistenlehdissä myös se, että kätevien monipakkausten sisällössä on nyt monta kymmentä prosenttia vähemmän lisättyä sokeria.
[ Jacky ] [ Print ]
Etsimme tv-mainokseen aitoja Nutrilett-onnistujia ja löysimme Anniinan. Katso, kuinka hänelle kävi:)
[ Nutrilett ] [ TV/Video ]
Ahvenanmaan aurinkoisessa saaristossa kasvaa puhdasta saaristolaisperunaa, josta valmistetaan Oolannin perunapakasteet. Niiden hyvästä mausta saa syyn juhlia, vaikkapa grillikauden avajaisia. Kuorilla tai ilman. Viipaleina tai lohkoina. Grillattuna tai uunissa. Reseptejä riittää.
[ Oolannin ] [ Print ]
“Tosi hyvää. Loistava. Aitoja makuja mustikasta ja kaurasta”. Mitäpä sitä kieltämään, ihmisten suusta kuultua. Siksi rohkenemme ilmoittaa julkisesti, että Kantolan vadelmaisia ja mustikkaisia kaurakeksejä kannattaa maistella työ- ja vapaa-aikana.
[ Kantolan ] [ Print ]
Ilmastonmuutos… mitä jos et miettisi ja vatuloisi, vaan tekisit jotain? Saman tien; pienen teon, jolla on aidosti iso vaikutus. Hiilijalanjäljen pienentäminen ja omien rahojenkin säästäminen käy helposti kuin sanomalehden sivun taittaminen, ja muutoksia syntyy ihan silmissä.
Katso myös kampanjalle tekemämme verkkosivusto »
[ Print ] [ Valonia ]
Tutut sävelet, mutta uudet sanat: Rr-r-riku, Anne ja kumppanit panevat äänijänteensä ja sielunsa peliin laulaessaan ylistystä Specsaversin kesäalelle. Mitä sanoo siihen karaokeisäntä?
[ Radio ] [ Specsavers ]
Se on kuin elämä itse. Siksi annoimme mainoskampanjassa puheenvuoron lukijoille. Modernisti perinteinen Kodin Kuvalehti puhuttelee niin äitejä kuin tyttäriä. Siksi ei olekaan yllätys, että se on ylivoimaisesti Suomen luetuin naistenlehti.
[ Kodin Kuvalehti ] [ Print ]
K-kauppiasyrittäjät kautta maan toivottavat työn iloa Yrittäjän Päivänä 5.9.
[ K-kauppiasliitto ] [ Print ]
Mikään ei ole niin kuin ennen, Evli-pankki muistutti Venäjän ja idän uusien valtioiden sijoitusmahdollisuuksista kertovassa ilmoituksessaan.
[ Evli ] [ Print ]